Listautuminen 2022

Kaupankäynti Relais Groupin osakkeilla on alkanut Nasdaq Helsingin pörssilistalla 1.12.2022.

Listautumisen tavoitteena on edistää yhtiön kasvustrategian toteuttamista ja yhtiö arvioi listautumisen vaikuttavan positiivisesti sen kykyyn tehdä yrityskauppoja mahdollistamalla niihin tarvittavan rahoituksen. Lisäksi yhtiö arvioi listautumisen lisäävän yhtiön tunnettuutta asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden, potentiaalisten yritysostokohteiden sekä sijoittajien keskuudessa.


”Relais Group on ollut listattuna Nasdaq First North Growth Market -markkinapaikalla lokakuusta 2019 alkaen. Siirtyminen Nasdaq Helsingin pörssilistalle on looginen ja luonnollinen askel yhtiömme kasvupolulla. Olemme johtava konsolidoija ja yritysostoalusta ajoneuvojen jälkimarkkinoilla Pohjoismaissa. Viimeisten neljän vuoden aikana olemme tehneet 12 yritysostoa ja yli kolminkertaistaneet konsernimme liikevaihdon. Meillä on nyt entistäkin paremmat mahdollisuudet jatkaa vahvasti yrityskauppojen tekemiseen pohjautuvan kasvustrategiamme menestyksekästä toteuttamista.”

Arni Ekholm, toimitusjohtaja